keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Savulohivoileipäkakku

Ylioppilasjuhlien suolaisina tarjottavina tarjoiltiin voileipäkakkuja. Vaihtoehtona olisi ollut myös tehdä lämmin ruoka, mutta päädyin voileipäkakkuhin, sillä rippijuhlissani oli aikoinaan lämmin keitto, joten nyt näin. Porokakun lisäksi tarjolla oli savulohivoileipäkakkua, jonka ohje löytyi myös Kinuskikissa leipoo -kirjasta.
Tämä lohikakku oli kyllä yksi juhlien suosikki. Hyvä kostutus ja mehevä lohi takasivat makunautinnon. Vesi herahtaa kielelle vieläkin kun miettii tätä kakkua. Tässäkin yksi hyvä idea juhannuspöytään. ;)


Savulohivoileipäkakku

Pohja:
12 isoa vehnäpaahtoleipäviipaletta
12 isoa ruispaahtoleipäviipaletta
Täyte:
400 g lämminsavulohta
3 rkl sitruunamehua
2 nippua tilliä
400 g ranskankermaa
600 g ruohosipulituorejuustoa
yht. ½ tl musta- ja valkopippuria
Kostutus:
½ dl sitruunamehua
2 dl vettä

Koristelu:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g kylmäsavulohta
kirsikkatomaatteja
tilliä
sitruuna 
kurkkua

Poista lämminsavulohesta nahka ja ruodot. Leikkaa lohi pieniksi paloiksi. Purista sitruunamehu. Hienonna tilli. Leikkaa paahtoleivistä ohuelti reunat pois.
Sekoita keskenään ranskankerma ja tuorejuusto. Vatkaa kuohkeaksi (n. 5 min). Sekoita joukkoon sitruunamehu, tillisilppu ja pippurit.
Laita tarjoiluvadille tiiviisti vierekkäin kuusi palaa ruispaahtoleipää, kaksi vierekkäin ja kolme peräkkäin. Kostuta sitruunavedellä. Levitä päälle 1/3 täytettä. Ripottele täytteen päälle 1/3 lämminsavulohesta. Lado päälle vehnäpaahtoleipäviipaleet ja kostuta. Laita väliin jälleen täytettä ja lämminsavulohta. Lado täytteen päälle toiset ruispaahtoleivät, kostuta ja toimi täytteen kanssa kuten edellä on kuvattu. Laita voileipäkakun kanneksi vielä vehnäpaahtoleivät ja kostuta.
Peitä voileipäkakku kelmulla. Laita päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta ja tuorejuustorasia ja nosta jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.
Levitä pinnalle tuorejuustoa. Koristele haluamallasi tavalla.
Koristelussa näkyy äidin ja siskon kädenjälki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta jättämällä kommentti! :)